Etusivu Kulttuuri Harmonikkataiteilija Teuvo Ihanus 85 vuotta

Harmonikkataiteilija Teuvo Ihanus 85 vuotta

Tapaninvainiolainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä Teuvo Ihanus on Suomen kuuluisimpia haitarin soittajia. Teuvon 16-vuotiaana tekemä harmonikkajenkka Illan hämärtyessä oli vuosikausia Kultainen Harmonikka-kilpailun vakio-ohjelmistossa.

Teuvo Ihanus syntyi Tohmajärvellä maanviljelijäperheeseen. Isäkin soitti harmonikkaa, mutta ei ollut järin innostunut ostamaan toista soitinta pojalleen. Osti kuitenkin ja 14-vuotiaana Teuvo jo esiintyi sekä isänsä kanssa että yksin häissä ja nurkkatansseissa.

-14-vuotiaana minäkin Teuvon näin ensi kertaa soittamassa, kertoo evakkona Tohmajärven maisemiin tullut Maire-vaimo.

Sukulaisten häissä käydessään heidät vietiin Könösten veljeksiä tapamaan ja heistä Esko toi hänelle harmonikan ja pyysi soittamaan sillä.

-Viikon päästä Esko tuli meille kylään ja viipyi viikon opettaen minua soittamaan. Sitten tuli Itä-Suomen harmonikkamestaruuskisojen aika ja Könönen käski minun osallistua niillä kappaleilla, joita oli minulle opettanut. Voitin kisat ja ylituomari Viljo Vesterinen tuli sanomaan, että jos aion kunnolla ryhtyä soittamaan, on muutettava Helsinkiin. Isälle se oli kova pala, Teuvo muistelee.

Teuvo ja Maire avioituivat vuonna 1954 ja muuttivat Helsinkiin 1955. Alkuun Teuvo työskenteli maalarina, mutta työttömäksi jäätyään päätti vaimon rohkaisemana kokeilla soittajan uraa.

Ura harmonikkataiturina ja säveltäjänä lähti niin hyvin vauhtiin, että jo muutaman vuoden kuluttua he ostivat Leppälinnuntieltä tontin, jonne Teuvo veljensä avulla rakensi omakotitalon. Tuossa talossa pariskunta kasvatti kolme tytärtään ja siellä he asuvat yhä. Lapsenlapsia on 7 ja lastenlastenlapsiakin jo neljä.

Teuvo Ihanus tuli varsin pian tunnetuksi taitavana muusikkona. Hän soitti muun muassa Unto Monosen sekä Matti Louhivuoren orkestereissa 1960-luvun alkupuolella, kunnes hän jatkoi oman orkesterinsa kanssa Suomen kiertämistä.

-Yli 10 000 keikkaa on tullut soitettua, Teuvo Ihanus toteaa.

-Niin, meillä on monta mappia täynnä keikkasopimuksia, tietää vaimo kertoa.

Niinpä myös tarinoita esiintymiskeikoilta riittää.

-Kerran meidän piti lähteä Olavi Virran kanssa Jyväskylään esiintymään. Kokoontumispaikka oli Rautatieaseman edustalla, johon Virta tuli pari tuntia myöhässä. Hän oli niin humalassa, että joutui nojaamaan Chervolettiinsa pysyäkseen pystyssä. Ola sanoi, että joku muu saa ajaa kaupungista ulos ja hän ajaa Jyväskylään. Ja niin tehtiin. Vahvassa humalassakin hän oli hyvä kuski hurjastellessaan jopa 150 km/h hiekkateillä. Alkuun pelkäsin hänen kyydissään, mutta sitten totuin siihen. Paluumatkallakin hän veti yksin kolmenvartin pullon kirkasta. Malmin Unionille päästyä pullo oli tyhjä, Ihanus muistelee.

Teuvo Ihanus säesti monia 60-luvun solisteja Reijo Kalliosta Viktor Klimenkoon  ja Reijo Viitaan.

-Viktor Klimenkon kanssa olimme Ruotsissa esittämässä kasakkakappaleita. Ja Saksassa olen ollut kiertueella sekä Malmin Poikien kanssa Amerikassa, Ihanus listaa.

Vuosikymmenten varrella Teuvo Ihanus on orkesterinsa kanssa soittanut lähes kaikilla tanssilavoilla ja ohjelmaravintoloissa.

-Ravintolakeikkavarauksia oli aina monta kuukautta eteenpäin ja Tavastiallakin saatettiin soittaa kolmasti viikossa.

Teuvo Ihanus sävelsi itsekin ja tapanilalainen Matti Viljanen sovitti kappaleet orkesterille.

-Matin luo piti mennä aina jo aamukahdeksalta, jotta hän oli vielä työkunnossa. Hänelle maistui juomat liikaa, edessä olisi voinut olla upea ura ihan Amerikassakin, jos vain olisi pysynyt korkki kiinni. Hän oli käsittämättömän taitava sovittaja, tarvitsi tietää vain kokoonpanon ja kertoi kuulevansa päässään eri instrumentit, mikä teki sovituksen hänelle helpoksi. Hän ei ikinä saanut ansaitsemaansa arvotusta, Ihanus harmittelee.

Pienestä pitäen soittanut Teuvo Ihanus kertoo jännittäneensä esiintymistä muutamia kertoja oikein kunnolla. Yksi sellainen kerta oli, kun Viljanen oli varannut Yleltä studioajan ja sanonut järjestävänsä muut soittajat paikalle. Kun paikalle ilmaantuivat Pauli Granfelt ja Erik Lindström, oli Teuvo todennut olevansa varsin kovassa seurassa. Vaan hyvinhän se soitto häneltäkin sujui.

Nyt elo on rauhoittunut ja kaikki Teuvo Ihanuksen teettämät sovitukset ovat saaneet uuden soittajan Könösen pojasta.

Tapanilan Leppälinnuntieltä ostettu tontti oli aikoinaan suuri ja keskellä peltoja. Naapurustossa oli vain muutama talo.

-Ensin kyhättiin sellainen pieni koppi, jossa juuri ja juuri mahtui nukkumaan. Esikoistyttö oli maalla äidin luona hoidossa kun minä olin sairaalassa pidempään toista lasta odottaessamme. Kun Teuvo lähti töihin, hän hakkasi aina vasaralla ison naulan pitämään ulko-ovi kiinni. Ja kun muuttokuormamme tuli tänne, totesi kuski ettei ole koskaan yhtä alkeellisiin oloihin muuttokuormaa toimittanut, muistelee Maire-rouva hymyssä suin.

Talo rakentui kuitenkin juuri toiveiden mukaiseksi viisihenkisen perheen tilavaksi kodiksi.

Siellä pariskunta nyt viettää eläkevuosiaan, tosin tonttia on pilkottu. Teuvo Ihanus on ollut jo pitkään taiteilijaeläkkeellä ja soittaminen on jäänyt lähes kokonaan vaikka kotoa viisi harmonikkaa vielä löytyykin.

Kun yhdessäeloa vaimon kanssa tuli 60 vuotta täyteen, tämä osti miehelleen uuden nelivetomersun, neliveto kun on mökille mennessä tarpeen.

-Kun menin silloin tuohon Teboilille tankkaamaan, sanoi omistajan poika että nyt otit väärästä letkusta polttoainetta. Totesin että ihan oikein otin, kun nyt on alla vaimon lahjaksi ostama mersu, Ihanus myhäilee.

-Huomisia Teuvon 85-vuotisjuhlia vietämme aika hissun kissun. Mutta aikanaan 60-kymppisissä oli kyllä Leppälinnuntie mustanaan autoja, Maire Ihanus muistelee nauraen.

Teija Loponen

Teuvo Ihanus yhtyeineen esiintyi kesäisin myös Linnanmäen lavalla. Kuvassa myös Taisto Saaresaho, Olli Rajasalo, Raimo Suhonen ja Göran Lindblad.

Teuvo Ihanus yhtyeineen esiintyi kesäisin myös Linnanmäen lavalla. Kuvassa myös Taisto Saaresaho, Olli Rajasalo, Raimo Suhonen ja Göran Lindblad.