Etusivu Uutiset Seurakunta valitsi uusia johtajia

Seurakunta valitsi uusia johtajia

Malmin seurakunnan organisaatiomuutosten vuoksi esimiestehtäviä on jaettu uudelleen.

Uuteen hallintotapaan liittyy myös, että johtavien viranhaltijoiden ja muiden lähiesimiesten tehtävät on muutettu määräaikaisiksi, viisi vuotta kerrallaan kestäviksi.

Uudet työalojen esimiestehtävät alkavat 1.8.2017 ja päättyvät 31.7.2022. Esimiestehtävien kausien perättäisiä määriä ei ole rajoitettu, mutta niihin on uusi haku viiden vuoden välein.

Seurakuntaneuvosto päätti valita kasvatuksen johtajaksi Minna Karaksen, 48. Tehtävään oli kaksi hakijaa.

Kasvatuksen työala tulee olemaan Malmin seurakunnan suurin työala ja sen alle kuuluu jatkossa yli kolmekymmentä työntekijää.

Kasvatuksen työalaa ei sellaisenaan ennen ole ollut, vaan se muodostetaan nyt yhdistämällä varhaiskasvatuksen-, varhaisnuorisotyön- ja nuorisotyön työalat yhteen.

Kasvatuksen johtaja toimii kaikkien työntekijöiden lähiesimiehenä ja varhaiskasvatuksen lähiesimiehen esimiehenä sekä johtoryhmän jäsenenä.

Musiikkityön johtavan kanttorin tehtävään päätettiin valita kanttori Leena-Kaisa Rauhamaa.  Tähänkin tehtävään oli kaksi hakijaa.

Seurakunnan johtaviksi määräaikaisiksi aluetyönpastoreiksi päätettiin valita vastoin annettua esitystä seurakuntapastorit Petri Jukanen, Paula Närhi ja Anni Punkka. Työnjaollisesti Petri Jukaselle tulee kuulumaan seurakunnan eteläinen osa, Anni Punkalle keskinen alue ja Paula Närhelle pohjoinen alue.

Tehtäviin oli yhteensä kahdeksan hakijaa ja valintaa pidettiin varsin vaikeana. Tehdylle esitykselle esitettiin kaksi vastaesitystä, joista siis toinen astui voimaan.

Diakoniatyön työalajohtajan valinta jää syksyyn.

Teija Loponen