Etusivu Uutiset Playa de Puksu liikuttaa nuoria

Playa de Puksu liikuttaa nuoria

Lasten ja nuorten liikkumista edistävän Playa de Puksu –hankkeen kesätoiminnan avajaisia vietettiin aurinkoisena perjantaina 9.6.

Myös nuoria työllistävän hankkeen ideana on saada kesälomaa viettävät koululaiset ylös ja ulos kotisohvalta. Hankkeen projektisuunnittelija Niklas Hjortin mukaan tarkoituksena on myös saada nuoret tutustumaan uusiin ihmisiin. Yhdessä liikkuminen parantaakin yhteishenkeä ja uusia kaverisuhteita syntyy takuuvarmasti.

Playa de Puksun henkilökunta ja kesätyöläiset liikuttavat nuoria joka arkipäivä kello 12-17 erilaisten pelien ja toiminnan avulla. Sadesään sattuessa siirrytään sisätiloihin vaikka lautapelien pariin.

-Nuorten kehottaminen ja auttaminen liikunnan saralla on meidän hommaamme. Myös liikunnanohjaus ja esimerkiksi esitteiden jakaminen kuuluu työtehtäviimme, kesätyöntekijä Jessica Ruokoranta, 17, kertoo.

Playa de Puksu hanke on kerännyt paljon yhteistyökumppaneita. Sähköt saadaan kirjastosta, ja avajaisten esiintyjät lähtivät mukaan hyvän asian puolesta. Nuoret kesätyöläiset ovat olleet suuressa roolissa hankkeen järjestämisessä.

Ruokoranta sekä Playa de Puksu –hankkeen yhteistyökumppanina toimivan 09hhr:n toiminnan ohjaaja Mishel Odeh kertovat, että vastaavanlaista toimintaa ei ollut heidän lapsuudessaan.

-Pelasin nuorena paljon jalkapalloa, mutta muu vapaa-aika olisi varmasti kulunut tällaisissa tapahtumissa ja aktiviteeteissä, Odeh nyökyttelee.

-Kyllä minua harmittaa, ettei tällaista toimintaa ollut silloin, kun minä olin lapsi. Nykynuoret tuppaavat jäämään kotiin tietokoneen ääreen, Ruokoranta kertoo.

Ilmainen tapahtuma onkin tuottanut suosiota: avajaisissa musiikki soi ja kaikilla tuntuu olevan hyvä fiilis. Nuoret pelaavat isolla joukolla koripalloa ja juttelevat niitä näitä. Porukkaa on paljon, mutta miksikäs ei olisi – jo kesätyöläisten hymystä ja rennosta asenteesta huokuu, että täällä on hyvä olla.

Viivi Vakula, kesätoimittaja

Puksu-1-gracias

Puksu-boosti