Paikallistaistoissa tasaista kuin Pohjanmaalla

MPS:n maineikas urheiluselostaja Matti Härkönen, 3, saa todeta takanaan puskusyöksyssä olevan PuiU:n Joonas Ruumensaaren toimittaneen pallon näyttävästi maaliin. Kuva Heimo Laaksonen

Takana on herkullinen paikallistaistojen viikko. Torstaina Malmin Ponnistajat ja MPS/Atletico Malmi väänsivät Tapulin tekopinnalla ratkaisemattoman 1-1 tasapelin. MPS ja PuiU toistivat seuraavana iltana saman. Tasaista oli kuin Pohjanmaalla!

Malmin Ponnistajat isännöivät Atleticoa. Ticolaiset olivat kuitenkin reippaita vieraita halliten lievästi ensi jaksoa. Toisella puoliskolla Ponnistajat kaivoivat lisävaihteen ottaen hivenen isännän otteet. Jälkeäkin tuli, Matias Tikka pukkasi 75. minuutilla ponnareille 1-0 johdon. Mutta Atleticon luotettava keskikentän sotaratsu Mikko Vesterinen täräytti 25 metristä tarkan kudin oikeaan alakulmaan, jolle hyvin pelannut ponnarivahti Kim Kanerva ei mahtanut mitään. Paikallisderbyn viimeiset 10 minuuttiakin mentiin kovalla vauhdilla. Lopulta 1-1 tulos teki oikeutta kummallekin.

Ponnistajat matkaavat perjantaina 26.5. kello 20.00 alkavaan otteluun Espoonlahteen sikäläistä Tikkaa vastaan. MPS/Atletico taas pääsee lauantaina 27.5. kello 15.00 isännöimään kesähengessä Pukinmäen nurmelle vieraaksi saapuvaa Hoogeetä.

MPS:n edustusjoukkue oli  perjantaina Tapulissa kotijoukkueen roolissa Puistolan Urheilijoita vastaan. Ilmassa oli paikallissähköä. Kentällä otteet eivät kuitenkaan liiemmin sähköistyneet. Vaisun kevään pelannut MPS oli saanut nuoreen nippuunsa mukaan muutaman vanhemman konkaripelaajaan, joista parhaimmaksi avuksi nousi Tuomas Savukoski, joka 67. minuutilla upotti 30 metristä vapaapotkusta 1-1 tasoituksen.

Seitsemän minuuttia aiemmin oli PuiU siirtynyt 1-0 johtoon Markus Kainulaisen keskittäessä päätyrajalta Joonas Ruumensaarelle, joka pukkasi pallon näyttävästi maaliin. Ottelu oli tyypillinen paikallisvääntö, jonka lopputulokseen oli kummankin tyytyminen. MPS ja PuiU ovat nyt kaksilla tasapelipinnoillaan sarjan viimeisinä.
PuiU siirtää ensi perjantaina 26.5. kello 19.15 kotikenttänsä  Puistolasta Pukinmäen nurmelle, jossa mittariksi  asettuu 6 pinnaa tähän mennessä sarjassa kerännyt HerTo.

MPS matkaa nyt perjantaina ”sudensuuhun”, Klaukkalaan, jossa kello 19.00 alkavassa ottelussa lohkoa johtava NJS ottaa vastaan malmilaiset.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliLähes 2 miljardia vuotta vanha Tapanilan siirtolohkare säilytetään
Seuraava artikkeliAnastasia01 kilpasarjan mestaruuteen