Maatullinpuiston ja Siltalanpuiston omakotitalotontit arvotaan

Maatullinpuiston eteläosa on vielä puistoa, mutta suunnitelmien mukaan sinne saa alkaa rakentaa jo ensi vuosikymmenellä uusia omakotitaloja. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Helsingin kaupunki aikoo järjestää loppuvuodesta kaupungin lapsiperheille arpajaiset, joissa voi voittaa perheelleen omakotitalotontin. Tontin saa rakentaa omin tai urakoitsijan voimin.

Asunnon koot vaihtelevat tonttikoosta riippuen 125 kerrosneliömetristä 210:een.

Tänä vuonna arvottavia tontteja on tarjolla paljon aiempia vuosia enemmän, yhteensä 127. Niistä yli puolet sijaitsee Koillis-Helsingin Siltamäessä tai Tapulikaupungissa.

Siltamäessä tontteja on 26 ja ne sijoittuvat Siltalanpuistoon rakenteilla olevalle uudisalueelle. Tapulikaupungin 44 tonttia sijaitsevat Maatullinpuiston eteläosassa Kortesuontiellä ja Moisiontiellä. Myös Alppikylässä on yksi Laukkukujan tontti, jota kaupunki on yrittänyt saada vuokralle aiemminkin. Loput tontit ovat Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Kivikossa.

Edellisen kerran kaupunki arpoi omakotitalotontteja vuonna 2015, jolloin tarjolla oli 59 omakotitalotonttia. Niitä oli muun muassa Pihlajamäessä, Tapanilassa, Tapulikaupungissa, Siltamäessä ja Puistolassa. Hakemuksia tuli 440.

Ilmaiseksi tonttia ei saa. Kaupunginvaltuusto päätti jo vuonna 1980, että kaupungin omistaman asuntotontin vuosivuokra on 4 prosenttia tontin laskennallisesta hinnasta.

Vuosivuokrat liikkuvat tontin koosta ja sijainnista riippuen 2 700-4 700 euron välillä. Nyt haettavista tonteista pienin on 197 ja suurin 625 neliömetriä. Vuokra-aika on pitkä ja tulee uusittavaksi vuoden 2085 lopulla.

Tontista tehdään lyhytaikainen vuokrasopimus rakennusluvan hakemista varten. Varaus eli tontin vuokraus rakennusluvan hakemista varten on voimassa kaksi vuotta päättyen vuoden 2020 lopussa.

Suurimmalla osalla tonteista kunnallistekniikan pitäisi valmistua lokakuussa 2018 tai tammikuussa 2019.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliKoudan ja raitin kouluilla 5 miljoonan rahatarve
Seuraava artikkeliPihlajiston käsityöpiirin upea aikaansaannos: Arkualba vuodenaikaliinoineen