Tapanila-Seura haluaa säilyttää 100-vuotiaan koulun kyläläisten käytössä

Tapanilan alakoulu on komea rakennus, joka haluttaisiin koko kylän käyttöön. Kuva Aulikki Asp

Tapanila-Seura kertoo kannanotossaan, että Tapanila on vanha kaupunginosa, jossa on ollut monipuolinen kaupunkirakenne.

-Vaikka muutos on väistämätöntä, haluaisimme säilyttää kaupunginosan monipuolisuuden. Uusimmat kaavahankkeet ovat johtamassa hyvin yksipuoliseen asuntoalueeseen ja julkiseen tai työtilakäyttöön soveltuvan tilan häviämiseen, seura toteaa.

Kaupunkisuunnitteluviraston vastuulla on tukea kaavoituksella monipuolista kaupunkirakennetta. Tämä edellyttää myös kaupunginosien sisäistä monipuolisuutta.

-Alakoululla olisi julkisena tai yhteisöllisenä tilana monia käyttömahdollisuuksia. Tapanilassa ei ole asukastaloa ja kokoontumispaikoista on kova pula. Alakoulusta ovat olleet kiinnostuneita mm. työhuonetta tarvitsevat pienyrittäjät, harrastusryhmät, yksityinen päiväkoti sekä iltapäivätoiminnan tarjoajat. Tapanilan kylätilayhdistys ry. on ollut kiinnostunut vuokraamaan koulun ja organisoimaan tällaista toimintaa.

Koulu on yksi Helsingin vanhimpia koulurakennuksia. Kaupunginmuseo lausui muutama vuosi sitten: ”Tapanilan ala-asteen koulu on arvokas rakennushistorian ja Helsingin koulujen historian näkökulmista tarkasteltuna. Se on myös tärkeä elementti Tapanilan huvilakaupungin aikaista kaupunkikuvaa ja rakennuskantaa, jonka yhteisölliseksi osaksi se on vakiintunut.”

Seuran johtokunnan kannanotossa todetaan, että asunnoiksi muuttaminen olisi liian suuri muutos yli 100 vuotta vanhalle rakennukselle, joka on kouluna olennainen osa kaupunkikuvaa.

-Ihmettelemme, että kaupunki puhuu koulurakennuksen ja pihapiirin suojelusta ja heti seuraavaksi sallii sekä julkisivun että pihan rajun muuttamisen.

Tapanilan kasvaessa saattaa ala-asteella olla tilatarpeita tulevaisuudessa. Rakennus voisi hirsikouluna olla osa uutta suuntausta käyttää hirsirakennuksia julkisina rakennuksina. Se voisi toimia vaikkapa väistötilana remonttien aikana palvellen muitakin kaupunginosia.

Tapanila-Seura paheksuu erityisesti poikkeusmenettelyä, joka ohittaisi demokraattisen päätöksenteon. Kiireelle ei ole perustelua, koska Tilakeskus on antanut talon seisoa kaksi vuotta tyhjillään, vaikka tilaa on yritetty aktiivisesti saada yhteisölliseen käyttöön.

-Ehdotamme, että kaavassa ei sallita alakoulun käyttöä asuntona eikä poikkeusmenettelyä myönnetä. Käyttötavan tulisi olla julkinen lähipalvelu ja/tai pienimuotoinen yritystoiminta. Tämä säilyttää mahdollisuuden palata koulukäyttöön. Jos kaupunki ei löydä talolle käyttöä, tulisi se vuokrata yhteisöllistä toimintaa harjoittavalle taholle.

Tapanila-Seura ry:n johtokunta toteaa, että talo tulisi korjata kaupungin tai vuokraajan toimesta poistamalla käytetyt muovimaalit ja –matot, sekä käyttämällä hirsitaloon soveltuvia materiaaleja. Talon julkisivut tulisi myös suojella sr2-merkinnällä. Tontin säilyttäminen yhtenäisenä olisi parasta, mutta tontin jakaminen voisi myös olla järkevää, jos uuden tontin rakennusoikeus ei tule liian suureksi ja kaavassa voidaan ohjata rakentamista paikkaan sopivaksi.

TL

Edellinen artikkeliMPS myöhäisherännäisenä, Kultsu FC kaatui Puksussa
Seuraava artikkeliKirkkoherra Pertti Simolalla on lähtösaarnan aika