Malmin lentokentälle haetaan yhteistyökumppaneita

Kaavakuva kertoo, miten kentän alue voidaan pilkkoa useiden vuokralaisten käyttöön. Kuva Kiinteistövirasto

Helsingin kaupunki kerää ehdotuksia Malmin lentokentän kenttäkäytöstä kunnes asuntorakentaminen alkaa ehkä vuonna 2020.

Ehdotuksia kenttäalueen käytöstä kerätään syyskuun loppuun ja alustavat päätökset väliaikaiskäytöstä pyritään tekemään jo marraskuun aikana.

Ehdotettujen toimintojen tulee olla yhteensopivia Malmin kentän toimintojen kanssa ja pitää kenttä jatkossakin vilkkaana ja monipuolisena.

Kaikkiaan käytettävissä on 130 hehtaaria, joka voidaan vuokrata joko kokonaisuutena tai osissa, pitkäaikaisempaan tai lyhytaikaiseen käyttöön. Myös nykyisiä maanvuokrasopimuksia voidaan jatkaa.

Kiinteistöviraston mukaan kentällä ja sen ympäristössä on yli 30 erilaista rakennusta, joista suurin osa on tällä hetkellä vuokrattuna. Osa tiloista siirtyy kaupungin hallintaan vuoden alusta, kun esimerkiksi Finavia ja Patria lähtevät kentältä.

Mahdollisten vuokralaisten valintakriteereinä ovat muun muassa toiminnan toteuttamiskelpoisuus, yhteensopivuus kentän muun toiminnan kanssa ja hakijan vuokranmaksukyky. Toiminta ei saa olla ristiriidassa lentoasemarakennuksen ja lentokonehallin suojelutavoitteiden kanssa. Myös maaperän heikko kantavuus ennen esirakentamista asettaa omat rajoitteensa.

Kaupungin suunnitelmana on, että Malmin kentän alueelle rakennetaan 2020–2040 noin 13 500 asuntoa 25 000 asukkaalle. Kiinteistöviraston arvion mukaan esirakentaminen lentokentällä voisi alkaa 2019 ja talonrakentaminen 2020.

Helsinki-Malmin lentoasema on toiminut vuosikymmenet koulutus-, ammatti- ja harrastelentäjien keskuksena. Ensimmäinen vuorokone laskeutui valtion toteuttamalle kiitoradalle joulukuussa 1936.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliAikakaudesta toiseen
Seuraava artikkeliTulevat maisterit tutkivat lentokentän alueen pintamaita