Pitkä kisakausi päätökseen

Eliten tytöt olivat tyytyväisiä kisoihin, vaikka eivät finaaliin yltäneetkään. Kuva Heini Tuovinen

Helmikuussa Tartossa käynnistynyt joukkuevoimistelun kisakausi saatiin päätökseen viikonvaihteessa. Kotimainen kauden viimeinen kilpailu käytiin Espoossa, jossa Voimistelupäivien yhteydessä pidettiin 10-12-vuotiaiden kauden päätöskilpailu. Samaan aikaan Tsekin Brnossa kisattiin lajin maailmanmestaruuksista niin naisten kuin junioreidenkin sarjoissa.

Voimistelupäivillä oli mukana neljä Tapanilan Erän joukkuetta, Amila 04 ja 05 sekä Axoria 04 ja 05. Kisojen myöhäisen ajankohdan takia osa sarjan ehdottomista kärkijoukkueista oli päättänyt jättää kisan väliin, näiden joukossa myös Tapanilan Erän Elite Alexa.

Lauantaina kisavuorossa olivat molemmat Amila-joukkueet. Nuorempien kategoria oli 8 ja vanhempien 9. Sunnuntaina vuorossa olivat Axoria-tiimin tytöt. Axoria 04 saavutti hienosti kategorian 3 ja Axoria 05:n kategoria oli 4. Sarjan voiton vei Rantaperkiön Iskun Isku AGG Idra.

Lajin MM-kisoissa oli suomalaisittain odotukset korkealla, puolustihan Tampereen Voimistelijoiden Minetit edellisvuoden MM-kultaansa. Junioreissa oli viimevuotiseen tapaan mukana Tapanilan Erän ja SC Vantaan seurayhteistyöjoukkue Elite. Eliten tytöt joutuivat suorittamaan jo alkupäässä kisaa, mutta koko joukkue onnistui suorittamaan rohkeasti ja hyvällä fiiliksellä.

Niin tytöt kuin valmentajatkin olivat tyytyväisiä suoritukseen, vaikka pisteet 16.50 eivät maakiintiön takia riittäneetkään paikkaan sunnuntain finaalissa. Alkukilpailun seitsemäs sija on kuitenkin upea saavutus ja hieno päätös pitkälle kaudelle. Finaaliin päässeet suomalaisjoukkueet pääsivät molemmat komeasti mitaleille – OVO Junior Team sai MM-hopeaa ja Minetit Jr pronssia. Voiton vei viime vuoden tapaan Venäjän Victoria.

Naisten MM-kisoissa käytiin tiukka kamppailu MM-kullasta. Minetit ja Venäjän Expressia olivat alkukilpailun jälkeen tasapisteissä, mutta finaalissa venäläiset saavuttivat korkeammat pisteet ja niin viime vuoden maailmanmestarien oli tyytyminen hopeaan, ainoastaan 0.05 pisteen erolla. Toinen finaalin suomalaisjoukkue OVO Team oli neljäs pronssia ottaneen Venäjän Madonnan takana. Kaikki mitalit menivät siis Venäjälle ja Suomeen perinteisten joukkuevoimistelumaiden Viron ja Bulgarian jäädessä mitaleitta.

Ensi vuonna MM-kisat järjestetään Helsingissä. Pienen kesätauon jälkeen joukkueilla alkaakin valmistautuminen ensi kauteen, jolloin taistelu MM-kisapaikoista tulee varmasti olemaan äärimmäisen kovaa.

Lauri Järvinen

Edellinen artikkeliTeerisuontielle kaksi kerrostaloa
Seuraava artikkeliKirjastossa rakennettiin kymmenen keppihevosta