Kuorot kajauttavat lauluja Pukinmäki-päivillä

Pukinmäen Toivon säteet -lauluryhmä on kasvanut upeaksi, 4-äänisesti laulavaksi kuoroksi.

Pukinmäki-päivien toritapahtuma huipentuu ensi lauantaina paikallisten kuorojen juhlaesitykseen.

Tänä keväänä vietetään sekä Pukinmäen seurakuntakodin aikuisten että lasten kuorojen 15-vuotisjuhlia, ja keväisen juhlapäivän kunniaksi seurakuntapiiri toteuttaa torilla Kansanlaulumessun, jossa kaikki kolme kuororyhmää ovat laulamassa.

Toivon säteet –kuoro aloitti toimintansa aikuisten lauluryhmänä, jossa ensimmäisen vuoden aikana oli mukana kolme laulajaa. Nämä uskolliset kuorolaiset ovat yhä toiminnassa mukana, mutta vuosien saatossa laulajia on tullut niin paljon lisää, että muutaman hengen lauluryhmä on muuttunut 4-ääniseksi sekakuoroksi.

Viime syksynä Toivon säteet –kuoro kävi lauluvierailulla Tukholman Suomituvalla, ja äitienpäivänä heidän lauluaan kuultiin radiojumalanpalveluksessa osana Malmin seurakunnan kirkkokuorolaisten joukkoa. Mieluisia laulutilanteita ovat myös vierailut Madetojan palvelutalolla sekä perinteeksi muodostunut joululaulukierros Malmin sairaalassa.

Seurakuntakodin lapsikuoroon ja lauluryhmä Tuulenpesään kuuluu parikymmentä innokasta laulajaa, joista nuorimmat ovat 6- ja vanhimmat 16-vuotiaita. Pukinmäen lapsikuorot ovat toimintansa aikana laulaneet muun muassa  Lasten Kirkko soikoon –konserteissa ja Fallkullan joulutapahtumassa sekä käyneet Tallinnassa suomalaisen seurakunnan ja Püha Vaimu –kirkon vieraina.

Myös he olivat mukana Viikistä radioidussa jumalanpalveluksessa, jossa he lauloivat onnittelulaulun äideille yhdessä Pihlajanmarjat-kuoron kanssa.

Unikon kentällä Pukinmäen omat kuorot kajauttavat lauantaina Kansanlaulumessun, suomalaisiin kansansävelmiin perustuvan musiikillisen jumalanpalveluksen. Kyseessä ei ole vain kuorojen esitys, vaan laulamisen iloa halutaan tuoda kaikille paikallaolijoille. Messun sävelmät ovat kansanlauluista tuttuja, runoilija Anna-Mari Kaskinen on vain tehnyt niihin uudet, kirkolliset sanat. Säestämässä on harmonin, viulun ja harmonikan muodostama soitinyhtye, joten lauluihin helppo yhtyä.

-Toki niin lapset, nuoret kuin aikuisten kuorolaisetkin pääsevät välillä laulamaan omia soolojaan, mutta myös yhteislaululle on haluttu kyläjuhlassa antaa paljon sijaa, muistuttaa kuoroja johtava kanttori Kaisu Rauhamaa.

Rauhamaa toteaa, että Pukinmäen seurakuntakodin kuorojen henkeä ilmentää vuosien varrella syntynyt lausahdus: Kuoro on hauska harrastus – se ei maksa mitään mutta antaa paljon.

-Siispä tervetuloa kaikki lauantaina 14.5. kello 13 leikkipuisto Unikon kentälle Kansanlaulumessuun ja sen jälkeen juhlakahveille Pukinmäen seurakuntakodille. Jos laulaminen alkaa tapahtuman aikana kiinnostaa enemmänkin, kuorojen riveihin on mahdollista liittyä syyskuun alussa, lupaa kanttori Rauhamaa.

TL

 

 

Edellinen artikkeliSinikka Putkosesta vuoden nuorisoseuralainen
Seuraava artikkeliPellemäinen taikakonsertti peruttu Tapanilassa