Etusivu Pääuutiset Kevät tulee – hopeasiipi saapuu Malmille

Kevät tulee – hopeasiipi saapuu Malmille

Varma kevään ja kesän merkki Malmin lentoaseman ympäristön asukkaille on jo useiden vuosien ajan ollut ilmojen kiiltävän kaunottaren, hopeanhohtoisen DC-3:n saapuminen kentälle.

Tähtimoottorit jylisevät kumeasti, kun DC-3 kaartaa tulevana lauantaina arvokkaasti laskuun Malmin lentoasemaa kohden. Kone saapuu jokakeväiseen tapaan Vaasasta Malmille lennättämään innokkaita jäseniään.

DC-3 OH-LCH valmistui Santa Monicassa Kaliforniassa jouluaattona 1942. Sen oli tarkoitus toimia Pan American Airwaysin Latinalaisen Amerikan linjoilla, mutta sodan takia se otettiin asevoimien palvelukseen.

-Yhdysvaltain 8. ilma-armeijan alaisuuden jälkeen sodan loputtua konetta säilytettiin Saksassa Oberpfaffenhofen varikolla. Sieltä Suomen valtio osti sen Aero Oy:n palvelukseen. Ensimmäinen reittilento tehtiin 21.7.1948. Välillä kone purettiin varaosiksi, mutta kun nimensä muuttanut entinen Aero Oy, nyt Finnair, tarvitsi rahtikonetta, niin DC-3 koottiin taas käyttökuntoon. Ovi muutettiin rahtioveksi. Kone myytiin 1970 ilmavoimille rahti- ja hyppykoneeksi. Eläkkeelle se siirtyi vuonna 1985, kertoo DC-yhdistyksen jäsen Noora Pitkänen koneen historiasta.

Airveteran Oy osti koneen ja vuonna 1988 perustettiin DC-yhdistys ry pitämään lentokalustoa yllä, huoltamaan ja operoimaan lentotoimintaa kesäisin Helsinki-Malmin lentokentältä.

Toiminta ei ole kaupallista, joten DC-3 koneella saavat lentää ainoastaan yhdistyksen jäsenet. Jäseneksi voi kuitenkin liittyä kuka tahansa. Lennot suuntautuvat pääasiassa erilaisiin ilmailutapahtumiin Suomessa ja Euroopassa. Tänäkin kesänä suosittuja lentoretkiä tehdään myös Tallinnaan, Pärnuun ja Tartoon, myös Visby ja Riika kuuluvat kesän retkilistalle.

Helsinki-Malmin lentoasemalta tehdään myös paikallisia jäsenlentoja, joiden kesto on vajaat puoli tuntia.

Talvisin konetta säilytetään Vaasassa, jossa se huolletaan perusteellisesti ja kiillotetaan käsin. Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoiseen talkootyöhön.

-On uskomattoman upea tunne nousta 50-luvun henkeä hehkuvan koneen sisuksiin, kiinnittää istuinvyö ja kuulla moottorien pärähtävän käyntiin. Varsin lyhyeltä tuntuvan kiihdytyksen jälkee kone nousee ilmaan. Lentonopeus on 260km/h ja lentokorkeus harvoin ylittää 300m, ne seikat ja ei ihan niin tasainen lento tekevät lyhyestäkin lentomatkasta sykähdyttävän, vakuuttaa Pitkänen.

Lisätietoja lennoista ja DC-3 –yhdistyksestä löytyy osoitteesta www.dc-ry.fi/

DC-3 LCH lähtee Vaasasta 7.5. klo 15 kohti Helsinki-Malmin lentokenttää, johon se laskeutuu noin kello 17. Jos sää on huono, saattaa saapumisaika muuttua.

Teija Loponen