Yleiskaavasta monta huolta ja puolta

Pukinmäen yleiskaavaillassa käsiäänestettiin siitä, pitääkö Malmin lentokenttä säilyttää. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Sekä Pukinmäki-Seura että Siltamäki-Suutarila-Seura järjesti kulmillaan yleiskaavaa koskevan asukasillan viime viikon tiistaina. Pukinmäessä päähuolena oli viheralueiden massiivinen kaavoitus, Malmin lentokenttä sekä Tattarisuon yritykset ja Siltamäessä ostoskeskusalueen näivettyminen.

Molemmissa tilaisuuksissa vierailivat kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) ja Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen.

Helsingin rakentamista ohjaava yleiskaava on nyt ehdotusvaiheessa. Asukkailla on perjantai-iltaan asti aikaa jättää ehdotuksesta muistutus.
– Selvä on, että yleiskaavaehdotuksesta on erilaisia näkemyksiä. Me olemme päättäjiä, ja jonkun siitä pitää päättää, alusti kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) Pukinmäessä.

Iltaa johti Rautavan valtuustotoveri, Pukinmäki-seuran puheenjohtaja Kauko Koskinen.

Lopullisen päätöksen yleiskaavasta tekee valtuusto. Rautava uskoo päätöksen syntyvän soraäänistä huolimatta.
Kokoomuksen sisälläkin ollaan erimielisiä yleiskaavan monista kohdista. Koskinen liputtaa Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta, Rautava ei. Koskinen älähti ajatukselle kaataa Sinimetsän ja Närepuiston puita ja rakentaa tilalle 6-7-kerroksisia umpikortteleita. Rautava on valmis uhraamaan kaupungin viheralueita, jotta Helsingin talouspyörät pyörivät ja kaavan kasvuennusteen mukaiset 260 000 uutta asukasta saavat kodit.

Pukinmäen illassa näkyi Koillis-Helsingin eri asukasyhdistysten puheenjohtajia ja hallituksen jäseniä. Lisäksi Malmin lentokentän puolustus oli paikalla. Koillishelsinkiläisiä yrittäjiä oli myös paljon. Heitä huolestutti etenkin Tattarisuon yritysalueen tulevaisuus. Rautava ja Manninen pitivät huolia turhana. Koskinen ihmetteli sarkastisena, miksi sitten yrittäjien vuokrasopimuksia ei jatketa pitkinä. Rautava ja Manninen olivat tässä kohtaa hiljaa.

Illan aikana yksi asukas kertoi laskeneensa, että metsät mukaan lukien Pukinmäenkaarelle ja Pukinmäen rantapuistoon on kaavoitettu noin 30 hehtaarin verran, mikä tarkoittaisi luokkaa 5 000 – 10 000 asukasta.

Savelasta tullut asukas kysyi kaavapäällikkö Manniselta, miten kaava vaikuttaa Longinojaan. Mannien ei osannut vastata, mutta uskoi Longinojan jäävän rauhaan. Yleiskaavakartasta voi kuitenkin löytää tehokkaan rakentamiseen sallivia kerrostalopikseleitä myös Longinojan luota Savelassa.

Yleiskaavassa onkin monta miinaa, jotka räjähtävät asukkaiden tietoisuuteen vasta asemakaavavaiheessa, jos he eivät nyt ole olleet valppaina. Asiaa ei yhtään helpota vaikeasti hahmotettava ruutukartta ja kaavasta vastaavien ympäripyöreät vastaukset.

Osallistujia huolestuttava raide-Jokerin linjaus Malmin Kirkkopuiston läpi Pukinmäenkaarelta kohti Tuomarinkylää jäi ajanpuutteen vuoksi käsittelemättä.

Suutarilassa mukana olivat myös kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavapäällikkö Olavi Veltheim ja Siltamäen uimahallia pyörittävän Urheiluhallit Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laitinen, joka on myös Siltamäen ostoskeskuksesta vastaavan Siltakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Suutarilan palvelukeskuksessa pidetyssä illassa asukkaat halusivat tietää, tuoko kaava jotain hyvää ostoskeskuksen vuosikausia jatkuneelle epäselvälle tilanteelle.
Pekka Laitisen mukaan ratkaisun teko ei ole helppoa, koska liiketilat ovat niin monen osakkaan omistuksessa. Kaupungilla ei ole osake-enemmistöä, joten se ei voi nuijia päätöksiä läpi.
Rautava kertoi, että Maunulan ostoskeskus on surullinen esimerkki, jota ei haluta toistaa. Siellä pk-yrittäjät suuttuivat verisesti, kun kaupungin vuokramailla oleva ostoskeskus ajettiin väkisin alas, jotta paikalle voitiin rakentaa asuntoja. Liikepaikka siirtyi toiseen paikkaan.

Rautava kehotti tutustumaan Kannelmäen ostoskeskuksen suunnitelmiin. Siellä on löydetty toimivalta tuntuva ratkaisu, hän viestitti.

– Meillä on täällä tuntuma, että yleiskaava menee isot hankkeet edellä ja niissä hanttiin pano on veristä. Meillä on toivottu täydennysrakentamista, mutta tuntuu, että mikään ei liikahda, kritisoi Siltamäki-Suutarila-Seuran puheenjohtaja Pertti Svensson.

Illassa ehdotettiin kaupungille, että lakkautettavan päiväkoti Siltamäen tilalle ja sen takaa avautuvalle tontille kaavoitettaisiin uusia kerrostaloja maustettuna vaikka vanhusten palvelutalolla.

Suutarilan illan uutispommi oli, että juuri kaavoitettu Suutarilan siirtolapuutarhakylä jää rakentamatta. Kaupunki haluaa siirtää mökkeihin varatut rakentamispaukut Vihtiin kaavaillulle vastaavalle alueelle.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliTöyrynummen koululaisia säästösyistä Suutarilaan?
Seuraava artikkeliTattarisuon kuplahalli liikuttaa jo iloisesti