Hemppa Laaksonen viihtyy kunnallispolitiikassa

Heimo "Hemppa" Laaksonen

Heimo ”Hemppa” Laaksonen, 65, tunnetaan Koillis-Helsingissä paikallislehtien uranuurtajana. Kun eläkeikä oli ovella, hän innostui politiikasta.

Eduskuntaan pyrkiminen ei innostanut, mutta kolmas varasija kaupunginvaltuustoon syksyllä 2012 ja liikuntalautakunnan varapuheenjohtajuus toivat mahdollisuuden tehdä mieluista paikallispolitiikkaa.
Näillä näkymin Hemppa on valmis vielä toiselle kaudelle kevään 2017 kunnallisvaaleissa. Hän oli sitoutumaton päätoimittaja työurallaan, mutta valitsi puolueeksi Kokoomuksen, joka on Helsingin suurin lähes 30 prosentin kannatuksella.
Hemppa myöntää, että ensimmäinen vuosi meni opetellessa politiikan kuvioissa. Alkuun ei aina tullut kutsua kokouksiin, kunnes nousu toiseksi varaedustajaksi ja syksyllä tuleva ykkösvarasija Jan Vapaavuoren lähtiessä Investointipankkiin Luxemburgiin, takaavat vakituisen pääsyn valtuuston istuntoihin.

-Olen saanut paljon erilaisia kontakteja. Koillisen koulujen yhdistymisasiassa ilmoittaminen ryhmäkokouksessa paikallisesta eriävästä kannasta salli minulle ja Kauko Koskiselle poikkeavan äänestyskäyttäytymisen, Laaksonen kertoo.
-Kuitenkin vielä läheisempänä koen työskentelyn liikuntalautakunnassa. Se on paras mahdollinen paikalliseen vaikuttamiseen. Stadion Säätiön edustajiston jäsenyys on toinen sopiva rooli.
-Sain liikuntalautakunnassa aikaan sen, että Tapanilan Urheilukeskus sai avustusanomuskäsittelyn uusinnassa oikeudenmukaisen osuuden ja uhanneen ison loven peitettyä. Tämä oli iso juttu Tapanilan Erälle ja Puistolan Urheilijoille. Samoin pystyin vaikuttamaan siihen, että Sonera Stadionilta vapautunut tekonurmi siirrettiin Tapulin hiekan uudeksi alustaksi.

Jatkossa Hemppa haaveilee entistä suurempaa yhteistyötä paikallisten kunnallispoliitikkojen välille yhteisten asioiden viemiseksi eteenpäin. Liikunnan saralla hänellä on tiedossa monta keskeneräistä hanketta.
-Koillinen on edelleen aliedustettu valtuustossa, mutta toisaalta puolet puolueista on valinnut ryhmänjohtajansa täkäläisistä edustajista.

Malmin lentokentän säilyttäminen on täkäläisille Kokoomus-edustajille sydämen asia. Hemppa uskoo lentotoiminnan pelastumiselle olevan elintärkeää, että maan hallitus lähtisi viemään asiaa eteenpäin.
Guggenheimia hän kannattaa turistien houkuttimeksi, mutta edellyttäen, että raha löytyy pääasiassa muilta kuin veronmaksajilta. Samoin HIFK-hallin toteuttaminen kiinnostaa, jos hanke toteutuu yksityisellä rahalla.

Hemppa on tämän lehden pidetty urheilutoimittaja. Toimittajan ura alkoi 17-vuotiaana Malmin Seudussa, jossa hän rohkeasti lähestyi myös paikallisia yritysjohtajia ilmoitushankkijana ja mainosten tekijänä.
Kaupallinen suuntautuminen vei hänet öljyalalle 10 vuodeksi, mutta 16.9.1981 käynnistyi Hempan toteuttamana monesti palkittu paikallislehti MaTaPuPu ja vuonna 2003 Lähisanomat. Vartti-lehdessä Hemppa oli mukana vuoden 2012 puoliväliin.

Timo Huotinen

Edellinen artikkeliTaloyhtiö tilasi taidetta rappuun
Seuraava artikkeliAsuntomessuilla jälkiä Pukinmäestä ja Malmilta