Esittelyssä: Markku Vuorinen (kesk.)

Markku Vuorinen (kesk.)

Mediapastori Markku Vuorinen, 66, työskentelee Lähetyssäätiö Patmoksessa ja pyrkii eduskuntaan ajatuksella, että läpimenoon tarvitaan 5000 ääntä.

Hän on aiemmin ollut kristillisdemokraattien kärkinimi, mutta 2500 ääntä ei riittänyt Helsingissä. Viimeiset kuusi vuotta Vuorinen on ollut valtuustoryhmässä, nyttemmin Keskustan, sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä Helsingin Keskustan hallituksessa.
Tapaninvainiolla asuva Markku on naimisissa innokkaan vaaliavustajansa Sirpan kanssa. Kolmen aikuisen lapsen kautta on siunaantunut viisi lastenlasta ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi.

Tukiryhmässä on kymmenkunta henkilöä ja vaalipäällikkönä Jorma Lahikainen. Vaalibudjetti on noin 10 000 euroa, josta oma osuus puolet. Toinen mokoma karttuu sukulaisilta, ystäviltä ja muilta tutuilta.
Markku on aktiivinen somessa, mutta luottaa kuitenkin enemmän henkilökohtaiseen tapaamiseen äänestäjien kanssa. Mainonnassa hän käyttää aluelehtiä ja tuttua radiokanavaa sekä jakaa tiiminsä kanssa noin 20 000 esitettä.

Vuorinen haluaa työllään tuoda: Tukea perheille. Toivoa nuorille. Turvaa vanhuksille. Hän on innokas urheilumies, harrastaa hiihtoa ja lenkkeilyä mm. saavutuksinaan Finlandia-hiihto ja City-run puolimaratonin taittamiset useampaan kertaan.
Markku kannattaa Malmin lentokentän toiminnan jatkumista. Myöhemmin kentän läheisyyteen voi tarvittaessa kaavoittaa alueita asuntoja varten.

Ehdokkaamme tekee työtä rohkeasti ja rakentavasti arvoista tinkimättä. Hän on jo vuosien ajan ehdottanut valtuustossa yli 70-vuotiaille ilmaista joukkoliikennettä ja ajaa edelleen asiaansa. Markku pitää myös tärkeänä yhteiskunnallisena tehtävänä liikunnan tukemista kaikissa ikäryhmissä ja iloitsee siitä, että Malmin sairaalan valmistuttua alueemme terveydenhoito ja sosiaalinen työ on yksi Helsingin parhaista.
-Vantaanjoen tuntumassa asuvana pidän tärkeänä Tuomarinkylän kartanon ja Haltialan alueiden säilymisen virkistys- ja liikunnan käytössä, Markku sanoo.

Timo Huotinen

Edellinen artikkeliCarolyn Wonderland Suomeen
Seuraava artikkeliAsukasyhdistys yleiskaavaluonnoksesta: Autoilu ei vähene rakentamalla