Anni Purovuo suunnitteli Kaunis minä -näyttelyn

anni purovuo
Anni Purovuo suunnitteli Kaunis Minä -näyttelyn kaikki esitteet ja kutsut sekä valmisti kuvat kehystetyiksi tauluiksi. KUVA MV-KUVAT

Malmitalon parvella on ystävänpäivään asti Kaunis minä –valokuvanäyttely, jonka visuaalisen ilmeen loi pakkaus- ja brändisuunnittelua opiskeleva Anni Purovuo.

Kaunis minä näyttelyn valokuvat on otettu Alppikylässä sijaitsevan lievästi kehitysvammaisten RK-Asunnot Hevosmiehen nuorista. Kuvissa nuoret saivat toteuttaa unelmiaan näyttäen vaikkapa kauniilta morsiamelta tai keijukaiselta.
MV-Kuvissa Malmilla opiskelunsa ohella työskentelevä Anni Purovuo sai näyttelyn pystyttämisen tehtäväkseen vähän yllättäen.
-MV-Kuvista oli kysytty valokuvien suurentamista ja kehystämistä tauluiksi ja pohdittu näyttelyn kokoamista. Työnantajani Kasevan Heikki oli todennut, että täällä on juuri sopiva visualisti siihen työhön, nauraa Anni iloisena.
Työurakka oli melkoinen, mutta mieluisa.

-Tein esitteet ja julisteet, suunnittelin mainokset ja kutsukortit ja sitten piti vielä kehystää taulut ja suunnitella niiden ripustus. Se olikin se haastavin tehtävä, Anni tuumii.
Malmitalon parvelle koottu näyttely on osin lasivitriineissä, osin roikkumassa katosta.
-Aivan valtavan kauniita kuvia ja ne on kuvattu ihanana kesäpäivänä, ei ihme, että näyttelyn vieraat ovat pitäneet niistä.
Anni teki yhteistyötä Hevosmiehen työntekijöiden ja kuvien mallien kanssa, sillä hän halusi saada kuvattujen persoonia esiin myös kuvien esittelyteksteissä.
-Se oli niin mielenkiintoinen projekti, että tein sitä kotonakin vapaa-ajalla. Osin kyllä siksikin, että muuten en olisi ehtinyt töissä tehdä mitään muuta, Anni kertoilee.

Aikoinaan Sepänmäessä asunut 24-vuotias Anni Purovuo valmistuu pian Lahden muotoiluinstituutin pakkaus- ja brändimuotoilun linjalta.
-Pakkausmuotoilu on hurjan mielenkiintoista ja innostavaa. Minua kiinnostaa erityisesti mahdollisuus tehdä pakkauksiin tavallisuudesta poikkeavia muotoja ja pohtia pakkauksen toimivuutta. Silti visuaalisen brändin luominen on ehkä sitä ominta alaani, kertoo Fazerille viuhkamaisen Geisha-rasian luonnostellut opiskelija.

Lahden oppilaitos on Skandinavian ainoa pakkausmuotoilun oppilaitos. Linja kestää neljä vuotta.
-Teen parhaillaan opinnäytetyötä ja minulla opiskelu venyi viiteen vuoteen, kun välillä oli pakko tehdä enemmän töitä.
Vaikka Anni uskookin, että alalla riittää töitä ja mahdollisuuksia, aikoo hän seuraavaksi hakea koirahierontakouluun.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliOnnea kirjastolle
Seuraava artikkeliLainan päivän myrsky ei hidastanut vauhtia Siltamäessä