Etusivu Uutiset Sinikka Vepsä ei ole takinkääntäjä

Sinikka Vepsä ei ole takinkääntäjä

Puistolalainen Sinikka Vepsä seisoo sanojensa takana. Ylipormestarin asukasillassa vuonna 2002 hän piti puheenvuoron kentän säilyttämisen puolesta ja on sillä kannalla yhä, toisin kuin valtaosa demareista.

Eduskuntavaaleissa ehdolla oleva Sinikka Vepsä järjesti lauantaina Malmin lentoasemalla yleisötilaisuuden yhdessä lentokentän ystävien kanssa kertoakseen kannattajilleen ja muulle yleisölle, miksi haluaa säilyttää kentän.
-Ei olemassa olevaa kannata purkaa ja useissa Euroopan pääkaupungeissa on kaksi kenttää, miksi ei Helsingissä voisi olla. Uutta paikkaa kentälle ei ole löydetty, vaikka sitä on etsitty 15 vuotta.  Kenttä työllistää parisataa työntekijää ja tuottaa 20 miljoonaa euroa vuodessa. Sodan aikana kenttä oli yksi tekijä Suomen pelastumisessa ja kun naapurissa on epävakaata, ei tätä kannata lakkauttaa. Etenkään kun kentän kupeeseen voidaan rakentaa asunnot noin 12 000 asukkaalle, huomautti Vepsä puheenvuorossaan.
Kaupunkitutkija ja valtuutettu Kaarin Taipale kertoi demarien puolueena kannattavan kentän lakkauttamista, koska Helsinkiin muuttaa koko ajan uusia ihmisiä ja asuntoja tarvitaan. Kun metropolin synnyttäminen ei onnistu, on asunnot saatava nykyisten kaupungin rajojen sisään.
Puistola-seuraa pitkään luotsannut Ilkka Uotila oli huolissaan siitä, että koillinen on kautta aikain ollut vähiten vihreää luontoa omaava osa Helsinkiä ja nyt se loppukin aiotaan viedä, vieläpä valheellisin perustein.

-Varsinaisen aidatun kenttäalueen sisällä oleva alue on noin 1,27 km2. Tyypillinen kerrostalolähiön, kuten Tapuli, Jakomäki ja Hakunila, asukastiheys on luokkaa 3000 asukasta/km2. Lentokenttäalueelle mahtuisi näin ollen noin 3800 asukasta. Yleiskaavaesityksessä vallatulle kaikelle mahdolliselle rakentamattomalle maa-alueelle suuruudeltaan noin 2,6 km2 mahtuisi  vajaat 8000 asukasta, tiputteli puistolalainen Seppo Posti vastineeksi Taipaleen esitykseen.
-Kaupunkisuunnitteluviraston kesäisten valokuvien ja runollisten sanojen avulla on harhaanjohtavasti annettu mielikuva vihreästä ja pienkerrostalovaltaisesta asuinalueesta. Se ei satavarmasti toteutuisi 25000 asukkaan tarvitsemilla asunnoilla. Olisiko 4000-8000 hengen asuttaminen kentän ja sen ympäristön totaalisen hävittämisen väärtti, kyselivät puistolalaiset.

Teija Loponen