Paikallinen yrittäjien yhdistys: Maahanmuuttajat liittykää meihin!

- Uusien jäsenien mukana tulisi Malmille samalla kaivattua pöhinää ja me henkeä, uskoo Koillis-Helsingin yrittäjiä luotsaava Marja-Leena Kajander. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Ajankohtaisen Kakkosen Yrittäjä-ilta havahdutti ohjelmaa Pukinmäen kodissaan seuranneen Koillis-Helsingin yrittäjien puheenjohtaja Marja-Leena Kajanderin. Viime kuussa lähetetyssä televisio-ohjelmassa nousi esiin huoli siitä, että maahanmuuttajat eivät tiedä yrittäjyydestä mitään.

– Aloin miettiä, että täällä Malmillakin on paljon maahanmuuttajayrittäjiä. Heitä on esimerkiksi ravintola-alalla ja he voisivat kaivata koulutusta, tietoa lainsäädännöstä ja muusta, Kajander kertoo.
Puheenjohtajan mielestä olisi erinomaista, jos maahanmuuttajatkin liittyisivät paikallisten yrittäjien etuja ajavaan, noin 760 paikallisen yrityksen järjestöön.
– Nimien perusteella maahanmuuttajia on nyt melko vähän mukana. Hallituksessa oli pitkään yksi venäläistaustainen, mutta hänkin jäi pois muuttaessaan Lauttasaareen.

Äkkiseltään herää kysymys, että miksi ihmeessä ja millä ajalla pitkää päivää painavan ravintolayrittäjän kannattaisi maksaa jäsenmaksu, kun leipä on tiukassa jo muutenkin.
Kajanderin mielestä noin 150 euron korvaus per henkilö on kuitenkin pieni hinta siitä, mitä kaikkea rahaa vastaan on tarjolla.
– Jäsenillemme annetaan kaiken aikaa yrittäjyyteen liittyvää ajankohtaista tietoa. Jalkautamme viranomaisten palveluja. Kauttamme voi löytää uusia asiakkaita ja saada vertaistukea. Yksi iso etu on puhelinpalvelu, ja puhelimitse saa ilmaisia lakimiespalveluita, listaa Kajander.
Myös toiveita kuunnellaan herkällä korvalla.
– Jos maahanmuuttajat kertoisivat, että mitä he haluavat, niin me voisimme toimia järjestäjinä. Koillis-Helsingin Yrittäjillä ei ole palkattua toimihenkilöä, mutta Helsingin Yrittäjillä on toistakymmentä ihmistä, jotka voivat auttaa. Suurin osa heidän koulutuksistaan on maksutonta. Voimme siis järjestää juuri sitä koulutusta mitä jäsenemme tarvitsevat.

Lisäksi paikallisella tasolla on menossa koko koillisen yrittäjätulevaisuudelle tärkeä, Helsingin kaupungin starttaama Malmin kehittämishanke, johon kaupunki on pyytänyt paikallisia yrittäjiä mukaan vaikuttamaan.
-On myös hyvä muistaa, että yleiskaavan luonnos lähtee kohta kiertämään lautakuntiin. Kaava tähtää pitkän aikajänteen päähän.
– Malmin aseman seudun ja lentokentän takia aihe on tavallista kuumempi peruna. Siksi järjestämme aiheesta illan.
Mitä enemmän koillisen yrittäjät saisivat jäseniä toimintaan, sen parempi se olisi koko Malmin seudun kehitykselle. Kouluissakin on paljon maahanmuuttajien lapsia, joista osa on varmasti tulevia yrittäjiä, summaa puheenjohtaja ja kannustaa katsomaan verkkosivuille kohy.fi.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliFarssiksi mennyt joukkoliikenneilta oli yhtä tyhjän kanssa
Seuraava artikkeliSiperia opetti: HSL järjestää lisää linjastoiltoja asukkaille