Pihlajamäessä siirrytään iltapäivämessuun

pihlajamäen kirkko
Pihlajamäen kirkon työntekijät odottavat innolla seurakuntalaisten kokemuksia ja mielipiteitä erilaisista messutoteutuksista. KUVA TEIJA LOPONEN

Pihlajamäen piirineuvosto ja työntekijät ovat valmistelleet perusteellisesti esitystä siirtää Pihlajamäen kirkon messuaika alkamaan kello 10 sijasta kello 16.

-Lähetimme asiasta kyselyn 550 talouteen ja vastauksia saimme 61. Noin puolet vastaajista piti vanhaa ajankohtaa hyvänä ja puolet kannatti muutosta. Kuitenkin kolme neljästä vastanneesta toivoi muutoksia messuun, kertoo Pihlajamäen kappalainen Jukka Holopainen muutoksen taustoista.
Holopainen muistuttaa, että kyse on kokeilusta ja jatkosta tehdään päätöksiä ensi syksynä saatujen kokemusten perusteella.
Myöhempää ajankohtaa kannattaneista valtaosa oli nuorempia seurakuntalaisia. Sisällön muutoksia kannattaneiden joukossa oli kaikenikäistä seurakuntaväkeä. Tavoitteena onkin nyt kokeilla erilaisia messutoteutuksia.
-Toivomme kovasti, että myös vanhempi väki on valmis joustamaan totutusta ja kokeilemaan myöhäisempää messuajankohtaa. Kenties muutokset messujen toteutuksessa ovat kuitenkin se ajankohtaa tärkeämpi seikka, pohdiskelee Holopainen.
Messuajan muutosta valmisteltiin pitkään ja asiasta keskusteltiin kirkolla kokoontuneissa ryhmissä. Muutoksesta on myös järjestetty erillinen keskustelutilaisuus.
Aamumessua kaipaavilla on mahdollisuus jatkossa osallistua Malmin kirkon messuun, joka pidetään kello 10 tai Pukinmäessä kello 12 alkavaan messuun.

Toni Mäki-Leppilampi on ollut mukana piirineuvoston kokouksissa ja niiden ulkopuolellakin suunnittelemassa messujen sisältöä.
-Toiveena on ollut vaihtelevampaa musiikkia ja enemmän ihmisiä tekemään sitä. Olen itse muusikko ja olen kokenut, että messuissa voisi esiintyä myös ei-palkattua väkeä, siis seurakuntalaisia yhdessä tekemisen merkeissä. Urkumusiikki säilyttää ilman muuta paikkansa, mutta sen rinnalla voisi osassa messuja olla myös muita soittimia ja kevyempää musiikkia, Toni Mäki-Leppilampi selventää.
Perinteisten virsien lisäksi messuissa tullaan käyttämään jatkossa Viisikielisen laulukirjan lauluja.

-Ne ovat ylistysmusiikkia, joka on ollut nouseva trendi muun muassa vapaiden suuntien seurakunnissa. Niissä tyyli on erilainen, mutta sisältö eli sanoma aivan sama kuin perinteisissä virsissäkin, painottaa Mäki-Leppilampi.
Tänä keväänä erilaista musiikkia tullaan kuulemaan messuissa kerran kuussa. Ensimmäisen kerran vaihtoehtoista musiikkia on 18.1. messussa, jossa soittimina ovat kontrabasso, haitari ja viulu.
-Muiden messujen musiikkiantia ei vielä ole lyöty lukkoon, joten halukkaat esiintyjät voivat hyvin vielä ilmoittautua mukaan, muistuttaa nuori muusikko.
Messujen musiikkivalinnoista vastaa Pihlajamäen kirkon kanttori Timo Olli yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.
Toni Mäki-Leppilampi pitää todella positiivisena sitä, että Pihlajamäen kirkolla voidaan kokeilla erilaista ohjelmaa ja aikataulua.
-On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon on kenties sellaista väkeä, joille aamumessu on ollut liian varhainen. Toivomme kovasti näiden muutosten houkuttelevan myös uutta väkeä messuihin.
Uusi messuaika kello 16 otetaan käyttöön 11.1. lähtien.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliJokaisella on kaunis minä
Seuraava artikkeliMuuttuvat arvot