Nuorisoasiainkeskus osti raviponin

fallkulla poni
Aku on luonteeltaan reipas, ystävällinen, iloinen ja tutustuu mielellään uusiin ihmisiin. KUVA FALLKULLAN KOTIELÄINTILA

Vihreämmillä niityillä laukkaavan Laku-Pekan työn jatkaja on löytynyt. Fallkullan kotieläintilan uuden nelijalkaisen nuorisotyöntekijän nimi on Avanti.

– Avanti saapui ensin viikon koeajalle, jonka jälkeen tehtiin päätös ostaa poni, kertoo nuoriso-ohjaaja Kati Honkanen.
Hienoinen yhteensattuma on, että sen kutsumanimi on niin lähellä edesmenneen ja monien ikävöimän Laku-Pekan lempinimeä, joka oli Laku. Avanti on Aku.
Se on kahdeksanvuotias ja rodultaan shetlanninponi. Se on kuohittu ori eli ruuna ja väriltään mustan päistärikkö.
Säkäkorkeutta uudella tulokkaalla on 95 senttimetriä.
– Aku tuli Fallkullaan ajoponiksi Hattulasta, jossa se toimi raviponina. Se ehti juosta raveissa kolmena vuotena peräkkäin.
Akulla on edelleen kilpailuoikeus, joten nähtäväksi jää, onko uudessa työpaikassa aikaa yrittää hakea lisätienestiä vaikka Vermosta.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliPisteet Malmille
Seuraava artikkeliViikinranta saamassa koira-aitauksen