Urapolut tutuiksi ysiluokkalaisille

Janna Björksten, Tino Torppa, Tiina Papunen, Jeremias Digert ja Janika Karttunen uskovat yhdeksäsluokkalaisten hyötyvän opiskelijoiden kertomista käytännön kokemuksista eri oppilaitoksista. KUVA TEIJA LOPONEN

Joukko nuoria opiskelijoita tai vastavalmistuneita kiersi Malmin yläasteella kertomassa yhdeksäsluokkalaisille omia uratarinoitaan. Urapolku-hankkeella halutaan auttaa peruskoulun päättäviä löytämään kiinnostavia opiskelupaikkoja.

-Moi, olen Mira, nuoriso-ohjaaja ja valmistuin keväällä. Nyt työskentelen Pukinmäen moottorihallissa ja Malmin nuorisotalolla. Yläasteella koulu ei oikein innostanut ja vietin aikaani nuorisotalolla, jossa toimin myös apuohjaajana. Siellä minulle kerrottiin Lohjalla sijaitsevasta, oppilaitoksesta, jossa voisi opiskella nuoriso-ohjaajaksi. Lohjalla voi asua ilmaiseksi koulun yhteydessä, niin ei tarvitse istua tuntitolkulla bussissa.
-Keskiarvoksi riittää 7-7,5, jos pärjää muuten pääsykokeissa. Nuoriso-ohjaajat saavat noin 2000 euroa kuussa + ilta- ja viikonloppulisät. Minä ainakin viihdyn hyvin tässä hommassa, kertoili Mira ysiluokkalaisille.

Jeremias Digert ja Tino Torppa opiskelevat molemmat tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkintoa.
-Stadin ammattiopistoon tarvitaan noin 7,5-8 keskiarvo, pääsykoetta ei ole. Opiskelu kestää kolme vuotta ja aika moni meistä harrastaa myös itseopiskelua. Koulusta valmistuttua voi mennä töihin periaatteessa mihin vain, missä tietokoneita käytetään, arvioi atk:sta  jo pitkään kiinnostunut Tino.
-Värisokea ei saa olla, mutta muita rajoituksia ei taida olla. Kaikki kirjat pitää koulussa maksaa itse. Opiskeluihin sisältyy muun muassa äikkää, matikkaa ja liikkaa. Opettajat on ihan hyviä, samoin välineet. Palkkaa tällä alalla saa noin 2500 eurosta ylöspäin, lisää Jeremias.

Janna Björksten ja Janika Karttunen kertoivat oppilaille turvallisuusalan perustutkinnosta. It-alan lailla sekin on kasvanut jatkuvasti, joten työllistymisnäkymät ovat hyvät. Jannalle ala on lähellä poliisin uraa, josta hän on haaveillut jo pikkutytöstä.
-Minä olen sitä mieltä, että kaikki mitä itse on saanut on lahjaa ja sitä tulee jakaa eteenpäin muiden hyväksi. Siksi haluan olla täällä mukana kertomassa omista opinnoistani ja innostamassa alalle. Tässä Urapolku-hankkeessa voi auttaa ysiluokkalaisia, jotka pohtivat mihin suuntautuisivat ja samalla saa itselle hyvän mielen, Janika selvittää.
Nuorista opiskelijoista olisi ollut mainiota, jos heilläkin olisi peruskoulussa vieraillut eri alojen opiskelijoita kertomassa oppilaitoksista.
-Opiskelija osaa kertoa asioita eri lailla kuin opinto-ohjaaja, nuoret pohtivat.

-Ja minä esimerkiksi olin sellaisessa peruskoulussa, josta periaatteessa kaikki suuntasivat lukioon. Niinpä meille ei edes oikein kerrottu muista vaihtoehdoista, huomauttaa Janika.
-Kyllä minulle jäi sellainen olo, että tästä oli ysiluokkalaisille hyötyä, tuumii Tino.
-Näkyyhän se noissa värilapuissa, ei ole kuin pari lappua, jossa sanotaan ettei oppinut mitään uutta, huomauttaa Jeremias.

Malmin yläasteen 9.luokkalaisille esiteltiin logistiikan, suunnitteluassistentin, turvallisuusalan, tieto- ja tietoliikennetekniikan, sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkintoja sekä eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa opiskelua.
Urapolku-hanketta olivat järjestämässä koulun opinto-ohjaaja Arja Pesonen, sekä nuoriso-ohjaaja Päivi Rautio ja aluetyöntekijä Tiina Papunen Nuorisoasiainkeskuksesta.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliNuoret pääosassa
Seuraava artikkeliIrina Suikasen maailmankuva galleriassa