Meluaidan ja asuntojen työmaa näkyy ja kuuluu Tapanilankaarella

tapanilankaari
Liikenne takkuaa ajoittain Tapanilankaarella tehtävän meluaidan vuoksi. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Tapanilankaarta kulkevan silmien eteen levittäytyy tällä hetkellä kaksi hyvin näkyvää työmaata, jossa on kaatunut paljon puuta ja pensasta.

Tien itäpuolella Kanervatien tuntumassa tehdään asuntoja uuden kadun varteen nimeltä Kanervavinkkeli. Toisessa työmaassa jatketaan Rintamasotilaantien liepeillä pitkään uinunutta meluaitatyömaata.
– Nyt meluaitatyömaata jatketaan Moisiontielle asti, kertoo Helsingin kaupungin rakennusviraston projektipäällikkö Ismo Rantanen.
Rintamasotilaantien jämähtäneestä työmaasta Lähitietokin on saanut useamman kyselyn, että miksi se on kestänyt niin kauan. Rantasella ei ole tähän vastausta.
– En ollut edellisessä projektissa mukana, niin en osaa sanoa, Rantanen vastaa.
Hän arvelee asiaan vaikuttaneen ainakin bussipysäkkiin liittyvän siirtotyön, jota ei ole voinut tehdä valmiiksi yhdellä kertaa.
Meluaidan pitäisi olla kokonaisuudessaan valmis marraskuun loppuun mennessä.
Kanervavinkkelin asuntorakentaminen kestää pidempään. Parhaillaan Avain Rakenuttaja Oy rakentaa Kanervavinkkeliin kymmentä kaksikerroksista Hitas-asuntoa. Yhtiön asunnot tulevat kolmeen paritaloon ja neljään erillistaloon.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliSiluettitaiteilija Sirkka Lekman koosti kirjan
Seuraava artikkeliJalankulkijat heikoilla