Jakomäessä nukuttiin eniten

Vaalimainontaa Jakomäessä. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Suomea EU:ssa edustavat europarlamentaarikot valittiin sunnuntaina. Vaalit eivät innostaneet äänestäjiä. Koko maan äänestysprosentiksi jäi 40,9.

Koillis-Helsingissä asuvat äänestysikäiset olivat pääsääntöisesti keskivertoa aktiivisempia. Alle 40,9 rajapyykin tällä alueella jäi vain Jakomäki sekä Pukinmäen, Tapulikaupungin ja Ylä-Malmin toinen äänestysalue. Ahkerimmin äänestettiin Tapaninvainiossa.

Tämän alueen kolmesta ehdokkaasta eniten ääniä sai Tapanilan Björn Månsson (r.). Häntä kannatti yhteensä 4 463 äänestäjää. Toiseksi eniten, 1 438 ääntä meni Viikin Reijo Paanaselle (sd.). Kolmatta sijaa pitelee 203 ääntä saanut puistolalainen Tiina Sandberg.

Suomesta Brysseliin lähtevät Alexander Stubb, Sirpa Pietikäinen ja Henna Virkkunen kokoomuksesta, Anneli Jäätteenmäki, Olli Rehn ja Paavo Väyrynen keskustasta, Jussi Halla-Aho ja Sampo Terho (perus.), demarien Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri, Heidi Hautala (vihr.), Merja Kyllönen (vas.) ja Nils Torvalds (r.)

Merja Kyllösen (vas.) nimi oli jäänyt tämän päiväisen printtilehden uutisesta pois.

Pirjo Pihlajamaa

KOILLIS-HELSINGIN ÄÄNESTYSALUEET JA -PROSENTIT

Ala-Malmi A 42,4

Ala-Malmi B 42,9

Heikinlaakso 51,4

Jakomäki A 27,6

Jakomäki B 36,2

Pihlajamäki A 45,3

Pihlajamäki B 44,2

Pihlajisto 45,4

Puistola 53,9

Pukinmäki A 49,7

Pukinmäki B 40,1

Siltamäki 43,9

Suutarila 48,4

Tapanila 51,7

Tapaninkylä 52,3

Tapaninvainio 54,7

Tapulikaupunki A 40,3

Tapulikaupunki B 42,8

Töyrynummi 46,4

Viikki A 58,3

Viikki B 55,5

Viikki C 48,3

Ylä-Malmi A 33,9

Ylä-Malmi B 46,1

Edellinen artikkeliTerhi Peltokorpi on monessa mukana
Seuraava artikkeliPoliisi seuraa juhlivaa nuorisoa