Maatullin puistosuunnitelmaan perehdytään kävellen

Tapulikaupunkiin Maatullin puistoon suunnitellaan uutta leikkipuistoa Maatullin koulun ja päiväkodin yhteyteen. Junaradan lähellä sijaitsevat viljelypalstat säilyvät ja niiden viereen tehdään hulevesien käsittelyyn tarkoitettu alue. Liikuntapuiston läheisyyteen tehdään uusi toiminnallinen oleskelupaikka ja kulkuyhteyksiä Puustellinmetsän suuntaan parannetaan....

Sepänmäestä toivottiin kylämäisempää

Vireillä olevaa asemakaavan muutosta eli kaavaratkaisua Sepänmäessä muutettiin matalammaksi ja asukasmäärää laskettiin tulleiden toiveiden mukaan. Kirjallisia mielipiteitä kaupunki sai kymmenen. Jälleen voi antaa mielipiteitä. Kaava koskee Ala-Malmilla Sepänmäen kaksikerroksisten kerrostalojen ja sen pohjois- ja länsipuolelle...

Kevät koittaa

Eräänlainen superviikonloppu on edessä. Tulevana viikonloppuna vietetään suurta kirkollista juhlaa, pääsiäistä. Tämän viikon sunnuntaina siirrytään myös kesäaikaan, mikä tarkoittaa jälleen kerran kellojen viisareiden siirtämistä. Maanantai on lisäksi aprillipäivä, joskin 2. pääsiäispäivä vähentänee aprillipilojen tekemistä...

Kaupunkipyöräkausi käyntiin

Uusi kaupunkipyöräkausi alkaa aprillipäivänä 1.4. ja kestää lokakuun loppuun asti. Jatkossa kaupunkipyörillä on mahdollista pyöräillä tuplasti pidempään. Helsingissä matka-aikaa on pidennetty 60 minuuttiin. Helsingissä ja Espoossa on yhteinen kaupunkipyöräpalvelu ja Vantaalla on omansa. Palveluiden pyöriä...

Väärä päätös!

Helsingin liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös 1.3.2024 koskien erityisuimakorttien rajaamista vain liikuntaesteisille. Lautakunta on päättänyt rajata erityisuimakortin pois astmaatikoilta ja sydän- ja verisuonisairailta. Itse olen 77-vuotias astmaatikko ja minulle on myönnetty pitkäaikaissairauden vuoksi erityisuimakortti. Olen käynyt...

380 miljoonan euron sairaalan alta puretaan paljon

Kirkonkyläntien varrelle isoja muutoksia Malmin sairaalan uudisrakennuksen alta puretaan rakennuksia ja siirretään teitä. Sairaalarakennuksen arkkitehtuurikilpailussa uudisrakennuksen laajuus on noin 80 000 brm2 ja kustannusarvio 380 miljoonan euron luokkaa. Uutta sairaalarakennusta varten Malmin sairaala-aluetta laajennetaan ja liikennejärjestelyjä...

Erä karatella mitalijuhlaa

Erän karatekojen kansallinen kilpailukausi käynnistyi 16.3. Hämeenlinnassa. Kotiintuomisina oli mitaleja joka värissä. Kisoihin osallistuivat Daisy Heino, Lilja Heino, Markus Hietala, Hertta Hohti, Eleanor Lehtinen, Amanda Mertamo, Kristiina Salme, Eemil Säippä ja Arn Wolff yhdessä valmentajiensa...

Miljoonan euron remontti Siltamäessä

Siltamäen entisessä palvelutalossa Peltokyläntie 4-6 4 H -rakennuksen tilat muutetaan vastaanotto-, kriisi- ja kuntoutusosastoiksi kehitysvammaisille ja erityisen vaativaa tukea tarvitseville, joilla on vammaispalvelun asiakkuus. Entisen palvelutalon H-rakennusta koskevan remontointihankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 996 000 euroa...

Tapulikaupungissa tarvitaan lähipalveluita

Tapulikaupunki-Seura katsoo, että hyvinvointikeskussuunnitelmissa on unohtunut, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat lähipalveluita. Puistolan terveysaseman ja neuvolan sekä hammashoitolan lakkauttaminen ja palveluiden siirtäminen Malmille olisi virhe. Palvelua eniten tarvitsevat jäisivät keskittämisen jalkoihin. Tapulikaupunki-Seura on jättänyt mielipiteen...

Malmitalo on muutosten kourissa

Leffasali sai mukavat istuimet Malmin elokuvateatteri Kino Helios on uudistunut, sen vanhat penkit on korvattu pehmeillä istuimilla. Nyt pitkienkin elokuvien katsominen on nautinnollista. -Kino Helioksen penkit olivat alkuperäiset, eli jo 30 vuotta palvelleet. Nykyään tarjolla on...

Tapulikaupungissa luodaan American Car Show

Tapulikaupungissa asuvan Jukka Salmisen ammatti lienee monen miehen haave, hän on American Car Show`n luova tuottaja. Tällä viikolla Messukeskuksessa järjestettävä ACS on isompi kokemus kuin koskaan aiemmin ja tuo harrasteajoneuvojen ihailu on Jukan mukaan...

Malmin lentokentälle tulossa maamassojen välivarasto

Kaupunki valmistautuu Malminkentän asuinalueen rakentamiseen perustamalla maamassojen säilytyskentän lentokentän pohjoisosaan, rullaustien itäpuolelle. Sen ennakoidaan valmistuvan syksyyn mennessä. Alueen valmistelu aloitetaan vesakon ja pensaiden raivaamisella ennen lintujen pesintäkauden alkamista. Alue on pääasiassa heinikkoa. Logistiikka-alueen varsinaiset rakennustyöt...

Fallkullan tallihanke sai hyväksynnän

Fallkullan kotieläintilan uuden hevostallin rakentamisen hankesuunnitelma on hyväksytty. Sen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 900 000 euroa. Uusi talli parantaa hevosten, työntekijöiden ja toimintaan osallistuvien nuorten oloja. Fallkullan kotieläintila tarjoaa nuorille eläinperusteista nuorisotyötä ja sen navetasta...